Tafie

Tafie1109.jpgTafie on intensiivinen ja nöyrä pieni narttu, jonka työskentelytyyli on nopea ja tehokas. Kotioloissa ilmenevä nöyryys ei näy töissä. Tafie ei lähde kesken pois töistä eikä väistä mitään, vaikka pienen koon takia paimennettavat eivät aina ota koiraa todesta.

Tafie on nokkela ja nopeaoppinen, jolla vihellykset kulkevat "suoraan korvasta tassuun". Terävyyttä löytyy haasteen mukaan. Persoonana se on uskollisen koiran perikuva, joka huomioi aina oman ihmisen ennen muita. Koiralaumassa se ei ota kantaa muiden isotteluihin.

Tafie280610.jpg

Synt. 11.4.2003

Kasv. Maarit Kyöstilä

Silmät ok. 27.9 2010,
lonkat A-A, kyynärpäät 0-0

Rek.nro.

J1282/03n (SPKY)

ER26247/07 (SKL)


World_Trial_2008_Kuva_Salomo_Nakkalajarvi.jpgTafie kunnostautui vuonna 2008 Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa Walesissa. Suomen koirista Tafie oli toiseksi paras. Koko Suomen joukkue sai karsintakisan läpi hyvin pistein. Tafie oli myös vuoden 2011 MM-kisojen maajoukkueessa, mutta varakoira Tor edusti Tafien puolesta.

WT 2008

Avajaisparaati Llandeilossa.

Tafie toimii porotöissäkin nopeasti ja tehokkaasti. Paleltumia ei ole vauhdissa tullut, vaikka lyhytkarvainen onkin. Tafie on hyvä haukkumaan käskystä, mikä on porohommissa monesti hyödyllistä.

Tafie porotöissä marraskuussa 2010. Tafie on vasemmalla ja Tor oikealla. Ohjaaja viheltää ja kuvaa kännykällä yhtä aikaa. Tafie kuuntelee ohjausta hyvin, vaikka kuuluvuus ei kelkkojen takia ole hyvä.

Kuulumisia 2014

Tafie siirtyi kevättalvella porotöistä suoraan emänsä Fjelin töitä jatkamaan Kurtakkoon, kun Fjel jouduttiin lopettamaan sairauden takia. Tafie paimentaa nyt pientä lammaskatrasta, ja nauttii eläkepäivistä.

Tafie_vie_tokkaa._Kuva_Salomo_Nakkalajarvi.jpg

Tafie_Lakselvissa.jpg

Tafiella on ollut yhteensä kolme pentuetta, joista viimeiset ovat syntyneet 15.2.2011. Tafien pennut ovat olleet terveitä lukuun ottamatta viimeisen pentueen yhtä pentua, jolla todettiin epilepsia alle vuoden ikäisenä.

Robin_ja_Tafie.jpg

Tafie_huurussa.jpg

Tafie_rannalla.jpg